Danten Jumalainen näytelmä (WSOY, 1963) on niitä teoksia, jotka kaikki tuntevat nimeltä. Runokokoelma on inspiroinut monia kirjailijoita vuosien varrella, onhan se jo noin 700 vuotta vanha. Viimeisimpänä Danten salaisuuksista nykyajan viihdettä on tehnyt muun muassa toimintaseikkailujen mestari Dan Brown.
Dante kirjoitti Divina Commedian asuessaan Ravennassa Italiassa ja teos julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1315. Se koostuu kolmesta osasta, Helvetistä, Kiirastulesta ja Paratiisista. Tätä kurssia varten luin teoksesta Helvetistä kertovan osuuden.
Tarinan alussa Dante on eksynyt metsään. Hän tapaa ihailemansa Antiikin aikaisen runoilijan Vergiliuksen, joka on Jumalan tahdosta lähetetty opastamaan Dante läpi tuonpuoleisen. Matka alkaa Helvetistä, paikasta, jossa sielut sovittavat syntejään aina ja ikuisesti.
Helvetti kuvataan tarinassa eräänlaiseksi suppiloksi, jossa kevyemmät synnit ovat lähempänä pintaa ja raskaammat syvemmällä. Lähellä pintaa olevat synnit ovat vain kevyen mielen paheita ja kiusauksia. Pohjalta löytyy vakavampia tekoja, kuten sukurutsaa ja ihmissyöntiä. Aivan alimpana Helvetissä on itse pahuus. Helvetissä kärsivät sielut kärsivät omasta synnistään, eli he joutuvat tekemään koko olemassaolonsa ajan sitä, minkä vuoksi ovat Helvettiin alun perinkin joutuneet: ”Ateriasta julmasta jo suunsa / nyt syypää nosti, pyyhkien sen hiuksiin / pään, jonka niskaa nakerrellut oli.”
Helvetin eri tasoilla sielut kärsivät rangaistuksiaan, ja jokaisella tasolla Dante ja Vergilius kohtaavat tuttuja henkilöitä tai joutuvat Helvetin vartijoiden ahdistelemiksi. Rangaistustaan kärsiviä sieluja vartioivat keskiaikaisen perinteen mukaan lohikäärmeet, pirut, kolmipäiset koirat ja muut kauhuolennot. Mitä syvemmälle Helvettiin Dante Vergiliuksen mukana matkaa, sitä enemmän hänen mielensä järkkyy ja järkensä sumentuu.
Lähellä Helvetin pohjaa matkalaiset päätyvät ihmismielen pimeimmille alueille. He tapaavat naisen, joka on vietellyt isänsä ja isän, joka on syönyt lapsensa. Heitä vastaan tulee myös järvi, jonka jäähän ovat jäätyneet kiinni petturit ja kavaltajat. Kyseisellä tasolla myös Dante itse käyttäytyy julmasti ja toivoo siellä oleville lisää tuskaa. Aivan Helvetin pohjalta löytyy Lucifer. Se on epätoivoon jäätynyt olento, jolla on kolme päätä. Sen kyyneleet vuotavat jatkuvasti valtoimenaan ja luovat uutta jäätä.
Helvetti oli lukukokemuksena runoihin tottumattomalle varsin virkistävä. Oli mukavaa huomata, että runo soljui helposti eteenpäin, vaikka väliin osui hankaliakin paikkoja. Välissä joutui lukemaan säkeitä uudelleen, jotta ymmärsi mikä kulloistenkin sielujen synti oli ollut. Tunnettuja henkilöitä vilisi siellä täällä joko viittauksina tai aivan omina itseinään Helvetissä kärsimässä teoistaan.
Yllätyin itse siitä, miten lauluista muodostui selkeästi kunnollinen tarina ja jokaisessa laulussa oli kussakin oma teemansa (tai tarkemmin ottaen syntinsä). Sekä Danten että Vergiliuksen hahmot muodostuivat omassa mielessäni aina sitä selkeämmiksi, mitä pidemmälle tarinassa edettiin. Helvetti on ehdottomasti tutustumisen arvoinen teos.
Teos: Jumalainen näytelmä
Kirjailija: Dante Alighieri
Kustantaja: WSOY, 1963
Sivuja: 292
Luettavaksi: yliopiston kirjastosta
