Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa

Violet Lee joutuu kammottavan verilöylyn silminnäkijäksi keskellä öistä Trafalgar Squarea. Vampyyrit ovat kohdanneet metsästäjänsä ja tehneet heistä selvää. Nyt he vievät Violetin mukaansa maailmaan, jollaisesta hän ei ole osannut edes uneksia.

Kauniit, joutilaat pedot elävät kartanossaan kuin jollain toisella aikakaudella: viini virtaa ja silkki kahisee. Peloissaan Violet yrittää paeta, mutta hänellä on yhtä suuret mahdollisuudet kuin antiloopilla leijonalaumassa. Lopulta hän taipuu jäämään, jotta hauras rauha ihmisten ja vampyyrien välillä säilyisi rikkumattomana.

Abigail Gibbs (s. 1994) alkoi kirjoittaa romaaniaan 14-vuotiaana ja julkaisi sen netissä pala palalta, aivan loppua lukuun ottamatta. 18-vuotiaana hän teki kahdesta kirjasta kuusinumeroisen sopimuksen HarperCollins-kustantamon kanssa. Jatko-osa on jo tekeillä.

En oikein edes tiedä, mistä aloittaisin tämän kirjan kanssa. Olin lukenut etukäteen tästä vaikka kuinka monesta kirjablogista ja kuullut arvosteluja aivan laidasta laitaa. Osa rakastaa ja osa tuomitsee. Rehellisesti sanottuna, odotukseni eivät siis olleet kovinkaan korkealla, kun nappasin kirjan kirjaston hyllystä. Minulla ei edes ollut minkäänlaisia aikeita etsiä kirjaa käsiini, se vain sattui tulemaan vastaan.

Juoni on varsin yksinkertainen: Violet Lee todistaa massamurhan keskellä Lontoota, joutuu vampyyrien kidnappaamaksi, rakastuu sieppaajaansa, jää asumaan kartanoon pelastaakseen maailman ja kaikenlaista ihmissuhdedraamaa tapahtuu. Kirja kärsi omasta mielestäni heikosta editoinnista ja muutamista epäuskottavista kohdista. Myös kerronnan rytmissä on ehdottomasti parantamisen varaa.

Tiesin jo etukäteen, että monet kritisoivat koko jupakan alkua, eli massamurhaa keskellä Lontoota. Violet todistaa, miten kymmenkunta vampyyria tappaa kolmisenkymmentä miestä Trafalgarin aukiolla, joka sattuu olemaan autio. Joo, onhan se vähän epäuskottavaa, että vilkas paikka Lontoon keskustassa voi olla täysin autio. Tämä ei kuitenkaan ollut se kohta, joka minua häiritsi eniten, vaan enemmän ärsytti Violetin reaktio tapahtumiin. Itse olisin juossut sen minkä jaloista lähti, mutta ei, Violetin on pakko jäädä katsomaan.

Kaikkein eniten lukemisen aikana minua kuitenkin tökki kieli. Jostain syystä kielipoliisi-Minna oli ihan täydessä vauhdissa ja kehittelin monessa kohtaa mielessäni lauseita, joilla tarina olisi ollut edes vähän siistimpää luettavaa. Gibbs aloitti kirjan kirjoittamisen 14-vuotiaana ja julkaisi sen ensin verkossa, mikä näkyy tekstissä. Mietin, miksei tarinaa ole editoitu ennen painamista? Vai onko tässä joku trendi taas, ettei verkossa julkastuja tekstejä editoida samalla tavalla kuin käsikirjoituksia (50 Shades of greyssä oli ainakin samaa ongelmaa)?

Tarinan maailma on hieman heikosti rakennettu, sillä pohjustus puuttuu. Gibbs heittää yhdeksän ulottuvuutta lukijan silmille vähän yllättäen, eikä se oikein toimi. Samoin vampyyrien ja ihmisten suhde tuntuu epäaidolta. Maailmanlaajuisen katastrofin maalailu tuntuu jotenkin vaan heikolta, eikä vakuuttanut minua lukijana millään tavalla.

Ja no sitten, Kaspar. Jostain syystä Kaspar muistutti minua Christian Greystä. Ei osaa käyttäytyä ja suuttuu, kun ei saa mitä haluaa. On myös satunnaisesti ilkeä ja kokee mielialanvaihteluita. Ehkä konnotaatio C.G:hin tuli vaan genrestä ja fanfiction taustasta? Tälläkään saralla ei tapahdu mitään yllättävää: Kaspar ja Violet rakastuvat, eivät saa olla yhdessä, kokevat vähän lisää vaikeuksia ja lopulta saavat toisensa. 

14-vuotiaan kirjoittamaksi tarina oli yllättävän hyvä ja ylitti olemattomat odotukseni.Se oli helppolukuinen ja nopeasti ohi. Kakkososa jää kuitenkin varmaan lukematta (Se ei edes käsittele tämän kirjan henkilöitä!). Käsittämättömin asia oli koko kirjan nimi: Illallinen vampyyyrin kanssa. Koko fraasi mainitaan kerran, eikä kukaan edes pääty illalliselle. What?!

Teos: Illallinen vampyyrin kanssa (The Dark Heroine #1)

Kirjailija: Abigail Gibbs

Kustantaja: Otava, 2013

Sivuja:540

Luettavaksi: kirjastosta